Kerroinkin aiemmin, että kulunut viikko on ollut melkoista tunteiden myllerrystä. Epätietoisuutta, huolta, onnea, iloa, liikutusta, hämmennystäkin; koko tunteiden skaala on tullut koettua läpi ja yöunet on olleet hyvin vähissä. Maailmaan hieman ennen aikojaan syntynyt pieni prinsessa pääsi yllättämään niin vanhempansa kuin tämän täti-ihmisenkin. Nyt kuitenkin kaikki on onnellisesti, pieni nöpönenä on kotonaan ja kaikki voivat hyvin. 

Minä pääsin eilen tekemään tuttavuutta tuon maailman minikokoisimman vauvan kanssa ja sydän oli sulaa heti paikalla kun hänet näin ja sain pitää sylissäni. Miten pientä ihmistä voikin rakastaa heti ensi hetkestä aivan täydestä sydämestään! Tädiksi tuleminen oli minulle se kaikista joululahjoista paras ja ikimuistoisin. Olen varmasti maailman ylpein ja onnellisin täti. <3 <3
 Ja kiitollisuus, sen määrää en osaa edes kuvata. 

Nyt kaikki on hyvin. Ihaninta on juuri nyt.