Olenkin aiemmin maininnut, että minulta puuttuu tyystin sellainen kirppissilmä. En osaa etsiä, enkä koskaan löydä mitään kivaa, saati järkevän hintaista kirppareilta. En ole se penkoja, joka myllää vaaterekit läpikotaisin tai se early bird, joka osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, en todellakaan. Mutta silloin tällöin minuakin onnistaa, ja jotenkin sitä osaa olla ihan erityisen onnellinen mieluisista löydöistä, silloin harvoin kun niitä sattuu tekemään! Syksyn mittaan olen tehnyt muutaman erityisen ilahduttavan löydön, jotka haluan esitellä.



Maailman sympaattisin euron kulho. Kolhuineen kaikkineen niin suloinen <3 Kulho löysi paikkansa keittiön hyllykön päältä muiden punaisten juttujen joukosta.

Söpö pieni tarjoiluvati. Näin niin heti mielikuvissani tuossa macaronseja tai pieniä leivoksia tai muita herkkuja esillä juhlapöydässä. Kahden euron vadissa on myös irrotettava kantokahva.


Juhlakattaukseen tätä ajattelin, mutta kotiutumisestaan asti vati on ollut keittiön pöydällä tarjoillen mitä milloinkin; Hopea toffeeta tai muita namuja ja tällä hetkellä mandariinejakin.

Vaatelöydöt kirppareilta ovatkin mulle tosi harvinaista. Tätä toppia vaan sattui eräs tyttö kirpparilla nostamaan rekistä juuri silmieni eteen. Onnekseni hän laittoi topin takaisin ja minä kiikutin sen kassalle. Kuvassa väri näyttää aika lätkyltä, mutta livenä se on oikein kunnon neon oranssi, tiedättehän sellainen, joka näyttää melkoisen hyvältä ruskettuneella iholla. Tämä lähtee mukaan Dubaihin :)

Teetkö sinä löytöjä kirppikseltä? Mikä on sinun parhain kirppislöytösi ikinä?