Alkukesästä perunoita keittäessäni onnistuin keittämään perunat pohjaan (Kyllä vaan! Ja terkkuja ravintolakoulun opelle!) niin lahjakkaasti että sille kattilalle täytyi sanoa heipat. Tarvitsin siis uuden kattilan, mutta kauhistelin isojen kattiloiden hintoja. Keitot on jääneet siis kesän ajan tekemättä pihiltä emännältä. Mutta kuinka ollakaan, tarjoushaukan silmiin osui tässä yhtenä päivänä niin hyvä tarjous, että eihän siitä ohi voinut kävellä, tai siis ei voinut olla klikkaamatta.

Sokoksen verkkokauppa nimittäin tarjosi mahdollisuuden 60pv maksuaikaan ja osamaksuun ja vieläpä toimituksenkin ilmaiseksi. Mieleinen (vaikkakin ihan normaalihintainen) Hackmanin viisilitrainen kattila löytyi valikoimasta ja ei muuta kuin klik tilaus menemään! Paketti oli noudettavissa paria päivää myöhemmin keskustan tavaratalosta. Aivan loistavaa!

Nokkelana tilasin samaan pakettiin myös kosmetiikan täydennykset, jotka olisin muuten tavaratalosta hakenut. Säästyipähän siltä reissulta ja turhilta heräteostoksilta :) Uutena tuotteena kokeiluun otin tuon Maybellinen Fit me peitevoiteen, hinta 8,50€ houkutti kokeilemaan. Käytössä olevaan Estee Lauderiin kun hintaeroa on aika reilusti. Jospa tuosta olisi haastajaksi!

Parhaillaan Sokoksen alessa on menossa loppurysäys ja bonuksetkin saa vielä tuplana kuun loppuun saakka. Sanoisin, että kohtuuhyvät saumat tehdä vähän aleostoksia järkevästi.

Ps. Huomasin, että Chromella selatessa tuolla verkkokaupassa on vähän ongelmaa. Käyttäkää siis muuta selainta tai latailkaa sivuja uudestaan, jos eivät kerralla avaudu.


*Postaus sisältää mainoslinkkejä*