Sain ihanaiselta Jenniltä Keski.-blogista seuraavanlaisen tunnustuksen. Kiitos hurjan paljon Jenni <3


Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään.
Apuaaaa, yritän keksiä jotain uutta...

1. Pelkään käärmeitä, ampiaisia ja karhuja! Karhuja jopa niin paljon, että pelkästään ajatus karhun ilmestymisestä mökin pihapiiriin saa mut voimaan pahoin.

2. Pelkäsin lapsena myös koiria ihan hulluna. Kun perheeseen otettiin oma koira, pääsin pelostani.

3. Kärsin unihalvauskohtauksista. Luulin pitkään vähintäänkin sekoavani, kunnes löysin öisille kohtauksille nimen. Käsittelimme myös psykologian tunnilla ilmiötä ja tiedän nyt, että minulla on kohtalotovereita.

4. Mulla ei ole ollenkaan kesälomaa tänä kesänä, vaikka sen tarpeessa olisin todellakin ollut. Järjenköyhänä ilmottauduin kesäksi vielä kahdelle lukion verkkokurssillekin. Hyvä!

5. Järjestämme heinäkuun alussa mökillä yläasteen tyttöjen kokoontumisen ysäriteemalla. Paikalle meitä on tulossa kymmenkunta tyttöä, en niiiin malta odottaa että näen kaikki vanhat kunnon sinitakkijengiläiset! :)

6. Kammoan banaanin pohjassa olevaa "tikkua", joten vähintään sentti banskusta pitää jättää syömättä.

7. En jaksa enää nykyisin baareja, muutenkin tulee biletettyä nykyisin todella harvoin. Olenkin naureskellut ryhtyväni tämän suvun ensimmäiseksi absolutistiksi.

8. Olen maailman onnellisin päästessäni tammikuussa Dubaihin. Olen odottanut matkaa pitkään ja hartaasti ja  talvella vihdoin saan palkita itseni. Sittenhän lukiokin on jo puolivälissä!

Paljonhan olenkin itsestäni kertonut, mutta tuliko mitään uutta?

Minä annan tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin: