18 maaliskuuta 2013

Vähän erilaista aamupalaa

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 14.19

Viikko sitten tein kokeilevan muutoksen ruokavaliooni. Päivittäinen leivän puputus loppui ja yritän vähentää muutenkin viljojen syöntiä. Mulle käy aina vähän niin, että kun leivän makuun pääsee niin helposti sitten alkaa pullat, keksit ja muutkin herkut hiipiä päivittäiseen ruokavalioon. Maha on nyt ollut parempi ilman viljoja ja turvotus huomattavasti vähäisempää. Hautajaisissa lauantaina tosin söin vähän täytekakkua ja lusikkaleipiä, enkä aiokaan mitään itseltäni kokonaan kieltääkään. Ruista maha ei ole kestänyt vuosikausiin enää ollenkaan, mutta kaippa se pitäisi vaan hyväksyä että vehnä kuuluu kanssa kiellettyihin. Mutta toivottavasti nyt vaan ymmärtäisin itsekin, että voin paremmin kun en viljaa syö.


Nyt aamupalaksi olen syönyt "leivän päällisiä"; kinkkua, juustoa, kurkkua, tomaattia ja pähkinöitä. Joinakin päivinä myös kananmunaa ja metwurstia. Ja tietenkin rakkausmehuani, Valion Viisi hedelmää -mehua. Tämä aamupala pitää nälän loitolla kyllä huomattavasti kauemmin kuin leipä, saatika puuro.



Mutta ei tässä vielä kaikki! Myös kahvi on toistaiseksi poistunut ruokavaliostani. Tuleepahan nyt samaan syssyyn kokeiltua miten kahvittomuus vaikuttaa aamuiseen närästykseen, huonoon oloon ja turvotukseen. Ja kyllähän tuo tuntuu vaikuttaneen! Sen jälkeen kun olen lopettanut tupakanpolton ajatus jollekin koukuttumisesta tuntuu häijyltä ja siksi kahviaddiktiostakin pitää aina ajoittain räpistellä eroon. Muutamana aamuna olen kofeiinitablettia ottanut avuksi, ja muutamana aamuna on vähän päätä särkenyt, muuten kahvittomuus on sujunut oikein mainiosti.

Että tälläistä irtautumista on täällä harrastettu. Nyt taidankin olla sitten kehittämässä läheistä suhdetta migreeniläkkeisiin. Täällä ollaan nimittäin kolmatta päivää aivan jäätävän migreenin kourissa. Tällä hetkellä särky on (hetkeksi?) poissa mutta koko lihaksisto aivan kuin hyytelöä enkä pysty seisomaan tai kävelemään kuin tukea pitäen, näkökentästä puuttuu ajoittain osia ja niska on niin jumissa että pää ei käänny mihinkään. Täytyy varmaan vaihtaa blogin nimeksi kohta Littlebigillness jos ei tämä sairastelukierre lopu kohta. 
Oi terve päivä, sinua odotan!

Mutta kertokaas, mitä teidän arkiaamupalaan kuuluu? Ja syöttekö vapaapäivinä/viikonloppuina erilaista aamupalaa?


18 kommenttia:

Nanne kirjoitti...

Oma aamiaiseni eilen näytti lähes samanlaiselta kuin sinun paitsi, että lautaseltani löytyi myös miniriisikakkuja. :)

http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/2013/03/lumikenkailypaiva-auringossa.html

littleB kirjoitti...

Sun aamupala vasta herkulta näyttikin! NAMS! :P

Niina kirjoitti...

Mä oon päässy päänsärystä eroon lähes kokonaan hommattuani magneettiriipuksen kaulakoruuni! Kyllä siinä joku taika on, pakko myöntää!kannattaa kokeilla.

littleB kirjoitti...

En tiedä uskaltaisinkohan kokeilla uudestaan. Testasin kerran kaverilta sellaista magneettirannekorua ja siitä tuli ihan karsee olo ja rytmihäiriöitä :/ Mutta tosiaan kyllä sillä varmasti joku taika on! :)

Rebecca R kirjoitti...

Mäkin haluun kahvista eroon... Mut en vaan jaksa taistella sitä hirveetä päänsärkyä vastaan! Mulla on migreeni, mutta aamukahvin puutteesta migreenipäänsärky on potenssiin sata ja oon ihan toimintakyvytön ja oksentelen. Huoh.

littleB kirjoitti...

Ou nou... aika rajua! :/ Mä yritän litkiä teetä kahvin sijasta ja sit kerran päivässä otan kofeiinitabletin. Ihme kyllä olen selvinnyt näin helpolla vaikkakin olo on vähän väsähtänyt ilman kahvia.

Sofia kirjoitti...

Tuntuu olevan monella suomalaisella tuo sama vilja ongelma! Itse välttelen parhaani mukaan leipää viikolla ja viikonloppuna ostan välillä, pysyy sortumisvaara pienempänä :) Speltti näkkäreitä avokadolla pahimpiin tilanteisiin :)

Aamulla aina joko puuro (kaura tai vispi) tai smoothie :) Kaurapuuro on tosi hyvä vatsalle aamusta heti, suojaa sitä loppupäivän :)

littleB kirjoitti...

Mä vetelin 10 vuotta joka aamu kaurapuuroa ja se on kyllä hyvää edelleen. Mulla se vaan ei pidä nälkää tuntia kauempaa, mut mahdollisesti palauttelen sen jossain vaiheessa ainakin silloin tällöin nautittavaksi. Nyt on vaan kokeiltava mitä maha sanoo kun pikkuhiljaa jätän kaikki viljat pois.

Marru kirjoitti...

Itse syön aamuisin yksi tai kaksi viipaletta leipää. Siinä päällä nuo mitä sinulla lautasella. Lisäksi kaksi mukillista kahvia. Se olisi itselleni sopiva leipäannos päivää kohti, mutta tuntuu että töihin on helppo ottaa leipää evääksi.

Toisinaan olen miettinyt että haluaisin kahvista eroon mutta mulla tulee ensin pääkipu ja sitten oksentelu. Ei sellaistakaan jaksa.
Onneksi oon saanut todella paljon vähennettyä kahvin juontia. Parempi sekin kuin ei mitään :)

littleB kirjoitti...

Vähentäminenkin on jo hyvä juttu! Mä en ole nykyisin juonut kuin 1-2 kuppia päivässä, ennen join ihan hurjia määriä. Mutta en haluaisi olla riippuvainen kahvista vaan pystyä nautiskelemaan silloin tällöin :)

~LOVE~ kirjoitti...

NAMMMSS! Hyvältä näyttää ::):)

Tällä hetkellä aamupalani on puuro! Boring!

littleB kirjoitti...

Puuro on hyvää! Varsinkin kun siihen sekoittaa kasan raejuustoa ja päälle mehukeittoa, nams!

Elisa kirjoitti...

Voi kun saisi tuosta itsekin tavan. Aina sitä jaksaa pienen hetken, mutta sitten jotain tapahtuu, ja hiilariaddiktio vie voiton.. Kahvin jätin 4 vuotta sitten, ja nyt on ihana nauttia hyvänmakuisista teevaihtoehdoista, en enää tiedä miksi yleensä join kahvia, eihän se ollut hyvän makuistakaan! :) Veikkaanpa, että migreeni voi johtua osittain tuosta sun ruokavalio- ja kahvinjuontimuutoksesta, kyllä se pian helpottaa! Tsemppiä!

littleB kirjoitti...

Joo, voi olla osittain syynä sekin. Osui niin samaan aikaan vielä hormonaaliset seikat ja hautajaisten jälkeen purkautunut stressikin :/

Milma kirjoitti...

Mä en ehkä ikinä voisi elää ilman kahvia :D Voihan se olla että omakin vatsa rauhoittuisi vielä lisää jos sen jättäisi pois tai edes vähentäisi. Tosin nyt olo on ihan hyvä ollut jo jonkin aikaa kun se leivän puputus tuli tiensä päähän täälläkin nyt reilu kuukausi sitten. Ihan pari leipäpalaa olen sen jälkeen syönyt, sunnuntaina leivoin miehelle pakastimeen leipää ja pakko oli maistaa...on se vaan niin hyvää. Kaurapuuroakaan en ole vielä sen jälkeen syönyt kertaakaan, sitä ehkä hieman tekisi mieli.

Samahan se nimittäin oli mulla, syön leipää ja vaikka se oliskin vaan se yksi kaksi pientä viipaletta päivässä niin maha ei tykkää ja ne kaikki muut herkut houkuttaa ihan hulluna. Ruis ei sovi myöskään mulle, siitä saan kaikista pahimmat väänteet.

Niin ja tsemppiä sen migreeni kanssa ! Ihan kamala vaiva, tiedän kokemuksesta ja kaikki sympatiat on kyllä sun puolella <3

Heisi kirjoitti...

Mulla on ollut todella pitkään aamupala ainoastaan appelisiinimehua lasillinen. En saanut kertakaikkiaan muuta alas aamusin. Nyt sitten raskauden aikana ja nyt sen jälkeen oon saanut aamupalan ns. kunnollisemmaksi. Appelsiinimehusta en luovu, mutta sen lisäksi otan aina jotain leipää joko sämpylää, ruisleipää tai hapankorppua ja päälle laitan yleensä juusto ja satunnaisesti leikkelettä sekä kasviksia.

Hyvin satunnaisesti myös syön puuroa, mutta ehkä kerran 3kk. Puuro on kyllä hyvä aamupala, mutta jotenkin en vaan sitä viitsi tehdä vaikka neitille teenkin puuron. Sen teen mikrossa niin ja en viitsi itselle aina keitellä sitten taikka tehdä varta vasten heti kattilassa.

En kyllä oi uskonut, että tuollainen aamupala pitäis nälkää paremmin kuin puuro ja leipä. Oikeestaan tosi hyvä niin. :)

littleB kirjoitti...

Milma: Närästys ainakin multa lähti veks kun kahvin pistin tauolle ja tosiaan kyllä se jotenkin rauhoittaa mahaa kun ei sitä myrkkyä kaada mahaan aamuisin :D
Helppoo yrittää tää viljoista irtautuminen kun töihin kannetaan nenän eteen porkkanakakkua :) Pienen palan maistoin :P No, viljojen vähennys on jo yksi askel eteenpäin... pikkuhiljaa :)
Migreeni ehkä jo voiton puolella, tänään eka (kolmio)lääkkeetön päivä, wohoo! Silti kyllä tosi toistaitoinen ja epätodellinen olo kun muutama päivä meni niiiin toisella planeetalla :P

littleB kirjoitti...

Heisi: Mäkin nuorempana kuuluin niihin jotka ei voineet aamulla syödä, join vaan kahvia aamulla, ihan järkyttävää, maha parka :/ Sit jossain vaiheessa aloin opetella puuron syöntiin ja puuroaamupalaa vetelinkin tosiaan pitkät ajat. Nykysin menee ihan mikä vaan, kunhan sitä on paljon :D

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review