25 helmikuuta 2013

Kevään vaatehankintoja

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 7.06
Olenhan kertonut että meille tulee liikkeeseen uutuuksia joka viikko? Uskokaa vaan, että tälläiselle intoilijalle kuin meikäläinen tuottaa välillä ihan todellista työtä saada pidettyä näppinsä erosta kaikista uusista ihanuuksista joita laatikoista paljastuu! Mutta kuten vuoden alussa uhosin, olen pystynyt, no ainakin välillä, hillitsemään impulssiostojani ja miettimään ostoksiani edes hetkisen ennen ostopäätöksen tekemistä.

Töistä ostamani vaatteethan toki ovat tarpeellisia työvaatefunktionsa kannalta, mutta ostan töistäkin vain sellaista mille on sitten käyttöä työn ulkopuolellakin; monikäyttöistä ja helposti yhdisteltävää. Tässäpä joitakin poimintoja kevättalven ostoksista.
Sininen ryppypaitis


Mustat kapeat farkut

Housujen materiaali (52% puuvilla, 46% polyesteri, 2% spandex) saa housut tuntumaan kuin päällä olisi vain leggarit. Iiiiihanan pehmoiset ja venyy ja paukkuu! Mahan pömpäke piiloutuu hyvin tuonne vähän korkeamman vyötärön alle eikä uimarengas jää enää housujen ulkopuolelle. Aivan parhaat housut mitä mulla on ikinä ollut! Matalavyötäröiset vanhat farkut saa kyllä kevään mittaan lähtöpassit mun kaapista kaikki! HUS!

Musta reikäpaita
Rajaton yhdistelymahdollisuus; mitä vain alle keksiikään laittaa!

Ja niin söpö pinkki seeprahuivi!

Pahoittelen muuten kovasti näiden kuvien laatua, pokkari tuolla kirkkaiden spottien alla ei tuota kyllä kovin kummoista jälkeä... Osa kuvista oli jo valmiiksi puhkipalaneita, osa piti photaroida puhki että sain edes jotain vaatteista näkyviin, sorry!
Mitäs muuten sanotte, löytyykö kiinnostusta jos esittelisin kevätmuotia vähän laajemminkin kuin omien ostosten muodossa? Paremmilla kuvillakin varustettuna? :)

Ja hei, vielä vajaa viikko aikaa osallistua kilpailuun, voittaja pääsee valkkailemaan Flashin kevään uutuuksia 20 euron arvoisella lahjakortillaan! 



7 kommenttia:

Bikke kirjoitti...

No kyllä uusia pukeutumis vinkkejä katselee mieluusti :))

Marika kirjoitti...

Reikäpaita ja housut tänne :) Lisää vaan vaatekuvia kehiin!!!

littleB kirjoitti...

Bikke: kiva että kiinnostusta löytyy! Pyrin tekemään juttua mahd.pian! :)
Marika: Jee, vaatejuttua laitettu tilaukseen! Osallistuhan arvontaan, niin olet jo lähempänä reikäpaitaa ja joustohousuja ;)

Sofia kirjoitti...

Tuo on kyllä myymälässä työskentelyn huonoin puoli; iso pala palkasta usein menee suoraan sen lähteeseen :D Hih, mutta toisaalta on myös enemmän aikaa punnita ostovaihtoehtoja :)

littleB kirjoitti...

Totta :D Mut toisaalta nyt sitten muissa vaatekaupoissa norkoilu ja impulssiostokset on vähentyny, ihan hyvä niin :)

Heisi kirjoitti...

Laita ihmeessä vaatevinkkejä. Mää kaipaisin uudistusta vaatekaappiin ja mun tyyliin muutenkin, mutta ideoita ei ole ja rahaakaan en viihtis/pysty kamalasti laittaa. Kiva tuo sininen ryppypaita! Kerrankin paita mitä ei oikeasti tarvii silittää. :D Itse en muutenkaan silittele vaatteita kuin juhliin lähtiessä, jos sillonkaan. Koitan laittaa aina kaikki vaatteet kuivumaan niin ettei ne oo rypyssä niin säästyy suurimmilta rypyiltä. Laiska mikä laiska! :)

littleB kirjoitti...

Sama täällä, mää en koskaan silitä vaatteita! Siististi vaan kuivumaan ni sillä pärjää :) Kuvailen kevätvaatteita nähtäville piakkoin!

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review