Kuten olen varmaan aiemmin kertonutkin, koeviikko pysäyttää kaiken normaalin toiminnan tässä huushollissa. En ole pessyt pyykkiä, en ole nyppinyt kulmiani, en mitään minkä vaan voin tehdä koeviikon loputtuakin, kaikki mahdollinen liikenevä aika käytetään lukemiseen. Viime viikonlopun kolmepäiväinen migreeni teki myös oman osansa siihen, että joulu jatkui täällä vähän odotettua pidempään. Loppiaisenahan oli tarkoitus kuusi ja muutkin jouluasiat purkaa ja varastoida, mutta nyt perjantaina vihdoin joulu on poistunut meiltäkin!

Pallot on pakattu omiin laatikoihinsa ja joululahjaksi saamieni Reinojen laatikko toimii oivana säilytyslaatikkona yksittäisille ja herkästi särkyville koristeille.

Mutta voih mikä tyhjyys kuusen lähdettyä pois! Hassua kun kuuseen jo niin tottui, että tuntuu ihan vieraalta koko huone ilman sitä. Päätin ainakin toistaiseksi jättää ison kultaisen peilinkin tuonne parvekkeen oven viereen väliaikaiselle paikalleen. Olohuoneen sisääntulo on huomattavasti tilavamman oloinen kun korkea peili ei ole heti ensimmäisenä edustalla.

Kuusen valot saivat jatkaa vielä eloa KAUSIvaloina makuuhuoneen lyhdyn sisällä.

Nyt voikin sitten alkaa suuntailla nokkaa kohti kevään juttuja ja kivoja värejä. Perusvärini tuskin tulevat muuttumaan, mutta jotain keväistä ja raikasta mieli tekisi. Nettikauppojen valikoimaa en ole tietoisesti vielä mennyt edes vilkuilemaan vaikka väkisinkin nuo ihanaiset pastellivärit muissa blogeissa silmiin osuukin. Mutta annan ideoiden vähän hautua ja mietin nyt tarkempaan mitä tilailen. Saas nähdä mitä sitä keksii :) Makuuhuoneen osalta on ainakin DIY-sängynpäätysuunnitelmat vähän edenneet, katsotaan milloin päästään toteutusvaiheeseen! :)