Tunnelmakuvia tältä iltaa. 

Tänään vetäisty viimeinen työpäivä ja kaikki pakollinen on nyt hoidettu. Siivoilut hoidettu ja lahjat paketoitu ja toimitettukin jo edeltä käsin joulunviettopaikkoihini. Hetken jo luulin tänään joulumielen häipyvän, kun työpäivä kauppakeskuksessa tuntui ihan arkiselta normipäivältä, mutta kotiin palattua tuntui taas joululta.


Vielä kassi pitäisi tänään pakkailla ja aamulla suunnistan joulunviettoon mummon luo, papan luo, tädin luo, iskän luo ja joulupäivänä vielä siskon luo syömään ja äitin luoksekin. Kuulostaapas tuo kirjoitettuna melkoiselta listalta, mutta tänä vuonna perheen ohjelma vaikuttaisi jopa normaalia tehokkaammalta ja toimivalta. Ihanaa kun saa nähdä mahdollisimman monia sukulaisia. Ihan varmaan ikävän kyyneleitäkin nähdään kun yksi on joukosta poissa. 
Mummo, kumpa voisit olla täällä <3




Sain Partyliteltä emännän lahjaksi tuon upean ison kynttelikön. Innoissani tuunailin sitä jouluiseen asuun koristenauhalla, kultaisilla palleroilla ja kävyillä. On kyllä melkoinen katseenvangitsija tuo melkein olkkarin pöydän pituinen systeemi!




Kuusikin sai eilen kruununsa kun reippailin pakkassäässä lähellä sijaitsevaan halpakauppaan ja ihan kelvollinen latvatähti löytyi eurolla :) Oman pään "kruunu" puolestaan keveni kolmella sentillä kun keksin kysäistä hiustenleikkuuaikaa samalla reissulla. Leikkuu onnistuikin samantien ja nyt on kiva kun on edes vähän siistimpi tukka jouluksi :)


Aivan ihana tuo uusi läpivalaiseva Partyliten glolite! Ja tietenkin mansikka-raparperin tuoksuisena :) Pieni enkeli istuskelee pöydällä muistona mummosta.


Pakko nähdä kivoja unia kun nukkuu uusissa Minni-lakanoissa cupcakejen kanssa! Mummo on läsnä myös taulussa sängyn yläpuolella. Otin kuvan mummon pientä sydäntä pitelevästä kädestä muutamaa viikkoa ennen kuin mummo nukkui pois.

Joulumieltä ja hössötystä on tänä vuonna ollut enemmän kuin pitkiin aikoihin, mutta toisaalta sydäntä raastaa niin kova ikävä ettei mitään rajaa, kurkussa on inhottava pala ja itku pyrkii silmään ihan väkisin koko ajan. Vähän kaksijakoisin tunnelmin siis täällä kohti huomista. Nyt pakkaamaan kassia ja sitten hetkeksi telkkarille, jalat kohti kattoa ja kokonainen kolmen päivän loma voi alkaa! Ties vaikka näkisi itse Joulupukinkin huomenna!

Jokos siellä on aloitettu rentoilu ja suklaan syöminen?