Ja herkkuaiheiset postaukset vaan jatkuvat! Tämän pienen karkkipäiväherkun löysin karkkihyllyn oudosta hyllynpätkästä, jossa oli vähän vieraampia karkkituttavuuksia.


Mutta millainen herkku sinne olikaan kätkettynä!



Valkosuklaata seassaan tummasuklaarakeita. (Pakkauksen tekstin mukaan vaniljanmakuista valkosuklaata, suklaasirotetta sekä riisimuroja.) Valmistaja on hollantilainen Droste. Söpö pikkuruinen levy on vain 40 grammainen ja juuri sopiva karkkipäivän kruunaaja. Hintaa pikkulevyllä on alle euron.

Itsehän olen esittänyt toiveen etten tarvitsisi suklaata joululahjaksi, mutta yksi tälläinen pikkulevy on kuitenkin itselläni jemmassa joulunpyhiksi. That's the way I like it!

Täällä meinaa kierrokset vähän hiipua joulua kohti mentäessä. Maanantaina onnistuin liukkaalla kadulla viihdyttämään muutakin aamuruuhkassa liikkunutta kansaa taidokkaalla ilmalennolla. Sen verran sain kädellä otettua vastaan että romahdin koko painolla taipuneen ranteen päälle. Kipu on hieman rajoittanut touhuja tällä viikolla, mutta hammasta purren on menty ja onneksi käsi tuntuu olevan jo vähän parempaan päin. Lisäksi flunssan pirulainen tekee uhkaavasti tuloaan ja kaikki mahdolliset flunssan ehkäisy- ja hoitokeinot on taas otettu käyttöön. Kerran kun sitä ihminen haluais joulusta nauttia ni ei kun nenä vuotaa kuin hana ja kuume nousee. Kertokaahan jos teillä on jotain ultimatekeinoa flunssaan!

 Hiukan tuntuu että vastustaa nyt, mutta ei muuta ku eteenpäin sano mummo lumessa! Huomenna lupaan esitellä teille viimeiset joulukoristeihanuudet joita maltoin odottaa alen alkamiseen saakka :) Meillä töissäkin alkaa tänään ale, joten toivottavasti odotettavissa on vilkas päivä.

Touhukasta torstaita teillekin!