Valaisinostoksilla käydessäni Kodin Ykkösestä tarttui mukaan myös jo aiemmin katselemani Sagaformin Trap, Ötökkäansa.



Mä pelkään amppareita ihan kuollakseni ja olenkin muutaman kesän ollut hepulissa kun parvekkeelle on ajoittain eksynyt oikeita jättiamppareita. Nyt kun parvekkeella on kukkivia kukkia olen ollut entistä enemmän paniikissa, joten parvekelasit ovat pysyneet kiinni. Niillä on pesä ilmeisesti jossain parvekkeeni yläpuolella räystäässä ja silloin tällöin ne ilmestyvät pörräämään parvekkeelle parvekelaseista huolimatta ja joskus oven ollessa auki niitä eksyy sisään asuntoonkin.


Tämä ansahan toimii yksinkertaisesti niin että keraamisen pullon pohjalle laitetaan jotain makeaa nestettä. Makeanhimoiset tyypit menevät sitten sitä nauttimaan mutta eivät osaakaan enää ulos. (Haha! Busted!)


Tämän pitäisi toimia monenlaisiin lentäviin ötököihin, joten syksyllä tuon voi siirtää keittiöön houkuttelemaan pienempiä lentäviä, kuten banaanikärpäsiä.


Minusta tämä on esineenä niin söpö että tuo menee parvekkeella ihan koristeenakin. Saas nähdä alkaako sinne kertyä myös amppareita. Ja wink wink, Trap on nyt Kodin Ykkösessä tarjouksessa 9€! Tämähän olisi aika mainio mökkituliainenkin, pitäisiköhän käydä muutama lisää käydä vielä hakemassa...

Oletteko testanneet tätä amppariansaa tai muuta keinoa piikkipyllyjen häätöön?