23 heinäkuuta 2012

H&M tilaus ja värianalyysiasiaa

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 10.00
H&M Home syksyn uutuudet ovat olleet esillä jo jokaisessa blogissa ja kaikkea ihanaahan siellä oli tarjolla taas tulevaankin syksyyn. Tällä kertaa mua ilahdutti kuitenkin eniten uusi söpö lastenhuonemallisto, oi että kun olisikin lastenhuone jota sisustaa! Mutta lapsettomana voi yhtä hyvin ostaa itselleenkin, eikös juu?
 Teinkin pienen tilauksen toissapäivänä, kerrankin järkeä vähän päässäni, sortumatta turhuuksiin, ainakaan paljoa.
Tähtiä sänkyyn pikkupoikien mallistosta.

Olin jo päättänyt että tilaan tassullisen pörröpeiton. Mutta lopulta se pieni järjen ääni päässäni klikkasi peiton pois ostoskorista viime hetkellä. Kuitenkin kolmekymppiä on aika paljon ehkä jopa hyödyttömän pienestä peitosta, vaikka se olisi kuinka söpö. Hyvä minä!

Musta laatikko tulee makkariin myös.



Kuvat: H&M
Oranssien lenkkareiden kaveriksi lenkille, ja vähän syksyn tanssituntejakin silmällä pitäen, toppi ja urheiluliivit.
Näin pienillä vahingoilla selvittiin, ihan mahtavaa!

Vaatteista en juuri syksyisin pääse innostumaan. Ehkä tuolta syksyn mittaan tulee jotain perusvaatetta tilattua, mutta muuten ei oikein napannut. Kevään ohella syksyn värit ovat usein kaikista kauimpana omistani. Usein keväisin ja syksyisin vaatekaupatkin näyttävät musta masentavilta kun liikkeiden yleisilme on jotenkin niin väärän värinen. 

Itse olen siis värianalyysin perusteella talvi ja olen itse perehtynyt värianalyysiin pikaisessa päivän mittaisessa koulutuksessa työhöni liittyen. Analyysiähän tehdään esimerkiksi silmien värin ja ihon sävyn perusteella, enkä pidä värianalyysiä mitenkään 100% tuloksena, mutta innostuin taannoin koulutuksessa aiheesta kun omalle kohdalle moni juttu kolahti niin kohdalleen ja opin ymmärtämään miksen vaikkapa ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi jossain sävyssä. Vaikka koulutus olikin vain päivän mittainen, siitä on ollut hurjasti hyötyä jatkossa niin työssä kuin omassa elämässä ja omien ostosten tekemisessäkin. Omat sävyt on oppinut tunnistamaan ja kyllähän tuo oma vaatekaappi nykysin sisältää ainoastaan näitä omia sävyjä.


Nyt kun kesällä raidoitin tukkaani vaaleammaksi huomaan että näin ruskettuneemman ihon kanssa pystyn käyttämään myös joitakin astetta vaaleampia, eli kesän sävyjä. Urheiluvaatteissa tosin käytän usein sekalaisempiakin värejä, kuitenkin valitsen mahdollisimman kylmiä värejä niistäkin.


Talvi ja kesä ovat siis kylmiä.
kesä - viileä
talvi - kylmä

Kevät ja syksy puolestaan lämpimiä.
kevät - lämmin
syksy - kuuma

Tässäpä vielä kevään ja syksynkin omat kartat.





Onko teille tehty värianalyysiä tai osaatteko ihan näiden karttojen perusteella tunnistaa omanne? Tai oletteko tehneet joskus vikaostosta ja tajunneet myöhemmin vaatteen värin olevan väärä ja siksi epämukava?


Kuvat ja lisätietoa Face Factoryn sivuilta. 




7 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Täältä toinenkin talvi kuittaa :) Kirkkaat värit on mun juttu.

IMAGE black and white kirjoitti...

Mä taidan olla talvi, ainakin viihdyn kylmissä sävyissä parhaiten... :)
Jäänsiniset silmät ovat, joten eikös se ole jo talven merkkin? ;)

littleB kirjoitti...

Talvityttöjä :) Meille taisi se kouluttaja puhua kesän ja talven erottamiseksi silmistä niin, että onko iiriksen ympärillä tumma rengas vai ei. Mulla on aika selkeäkin rinkula ainakin :)

Milma kirjoitti...

Pörröpeitto olis kyllä omiaan noille meidän nakuille kissoille, täytyy käydä kurkkaamassa ihan liikkeessä miltä se vaikuttaa. Kiitos vinkistä :)

Piia kirjoitti...

Meillä oli että vaalea iho ainakin ja ei vaaleita hiuksia muistaakseni. Aikaa niin monen monta vuotta tuosta kun tuo tehtiin ja koulutusta asiaan saatiin.

Jenniemi kirjoitti...

Noi tähtilakanat on kyllä makiat!

littleB kirjoitti...

Milma: Kerrohan mitä kissat tykkäsivät jos päädyt ostamaan pörröpeiton :)
Jenniemi: Saattaa olla aika makiat unetkin noissa :) Toivottavasti tulisivat pian!

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review