Niinhän se Irwinkin aikoinaan lauleli. Mahtoikohan vaan Irwin tietää miltä tuntuu viikon joutenolon jälkeen palata töihin. Edessä on aamulla helvetin aikaisin piippaava herätys, töihinlähtö kun tapahtuu entistäkin aikaisemmin koska bussit ovat siirtyneet kesäaikatauluihin. (Oikeesti, kuinka tyhmää!? Eräitten meistä kun on kuitenkin käytävä töissä kesälläkin!) Ja miten sitä voikaan elää enää muulla kuin ravintoloiden herkuilla ja esimerkiksi ilman voileipäkakkua jota on tullut syötyä viime päivät niin aamupalaksi, lounaaksi, päivälliseksi, ja iltapalaksi. Oikeeta ruokaa, ihan tyhmää pöh!
Note to self: Nämä on kaikkien aikojen ensimmäiset blogissa julkaistut järkkärikuvani, eipä siinä kauaa kestänytkään...

Hiukan tuntuu arkeen paluu tällä hetkellä ylivoimaiselta. Viikko on ihan liian vähän aikaa lomaa vaikka sen saisikin viettää ihanan ystävänsä kanssa ja viikonlopun vielä maalla herkkuja syöden, juhlien ja välillä sohvalla köllien.


Kyllä olisin voinut tuohon äitin sohvalle jäädä vaikka asumaan kesäksi.
Koneella on miljoona kuvaa ja päässä edelleen tuhat asiaa kerrottavaksi mutta pää reppana on niin sekaisin tästä kaikesta (ja vallitsevasta ukkossävytteisestä ilmanalasta) että parempi jatkaa juttua huomenna!

Tsempataanhan alkavaan viikkoon vaikka kuinka korpeais?