Eilen oli ihan pakko vähän palkita itteäni pikaisella vaatekauppakierroksella. Kun takana oli 6 PITKÄÄ päivää töitä ja edessä vielä kaksi ennen seuraavaa vapaapäivää, sitä vaan on saatava jotain kivaa itelleen että jaksaa vielä rutistaa viimeiset päivät. Alunperinhän mulla piti olla ainoastaan kaksi päivää töitä tällä viikolla, mutta viikon mittaan tää viikko jotenki vähän venähti. Töitten jälkeen tunnin salamakierros lähimmissä kaupoissa tuotti seuraavanlaisen tuloksen:


Ensin tietty jokapäiväiset karkkipäivän herkut Punnitse ja säästä:stä (hei miten tää taipuu??). Tummalla suklaalla kuorrutettuja nameja eli cashew pähkinöitä, kuivattuja banaanilastuja sekä vadelmia. NAM!


JC:n alerekistä hauska epäsymmetrinen neule. Pienillä neppareilla tuon saa kiinni kietaisutyyliin ja auki jättämällä on neuletakki.
Pure love!





H&M lasten osastolta(!) mustat pitsishortsit



ja pinkki perustoppi.




Seppälästä päivän yllättäjä, keltaiset leggarit. Kesäks ihan mahtavat mustien tunikoiden ja muiden mustien lörttövermeitten kanssa. Tunnin shoppailu ei tullut loppupelissä edes kovin kalliiksi. Alerekkien ja yhden lahjakortin ansiosta köyhdyin näistä neljästä vaatekappaleesta ainoastaan noin 17€!

Mahtavaa että tämäkin neiti 'pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa' on oppinut ostelemaan jotain väripilkkujakin vaatekaappiinsa. Ja vielä tykkään niistä! Näinä parina viimeisenä hellekesänähän mustat vaatteet on ollut lähes mahdottomuus joten on ollut pakko oppia vähän väreihinkin. Kaapista löytyy jo satunnaisia pinkkejä, sinisiä, turkooseja ja keltaisia väriläiskiä mustien, harmaiden ja valkoisten seasta. Nyt sitä jo oikein odottaa että pääsee pukeutumaan näihin karkkiväreihin. Tule jo kesä!!

Onkos muita uskollisia mustaan pukeutujia? Löytyykö teidän kaapeistanne kesällä enemmän väriä?